Vaik viiltäisit auki ranteesi ei vastausta löydy

Mitä vittuu voi tehä ku rutiineihi tottuu?

Pää alkaa hajota ihan just. Mitä mä lupasin uutena vuotena? Lupasin että tänä vuonna oon onnellinen. Oon kussut senkin lupauksen ihan täysin. Sotkenut asioita ihan vitusti jne, ja oon taas niin syvällä kaikesta paskassa että tästä ei niin helposti enää nousta ylös. Tai no, kyl tästä noustaan, ja varmasti se ois ihan helppoakin, ongelma vaan on se etten oo tarpeeks motivoitunut kaikkeen mitä se täältä nouseminen vaatis. Pitäis lopettaa sitä sun tätä ja alkaa käydä koulua. Sielläkin taisin tunnilla olla viimeks pari viikkoa sitten. 

Oon jo kelannut ihan kokonaan uutta alkua elämälle. Se ois niin hienoa. Koska vaikka saisin asiani kuntoon täällä, kukaan ei enää suhtautuis muhun niinku ennen. Tällä hetkellä suunnitelmat riippuu kokonaan sossun päätöksestä. Kuukaus tai pari jossain muualla, sais vähän etäisyyttä tähän kaikkeen, alkais kelaa vähän miten asiat täällä sais kuntoon muiden ihmisten silmis. Sitten kun asiat täällä olis suht ok, vois lopettaa lukion ja vaan häipyä. Ettii duunin tai uuden opiskelupaikan jostain kaukaa ja muuttaa sinne.

Se kutsuu pahanmiehen luokseen tanssimaan,

Se ei pysty muka parempaan.

Ruutuvihkoon se oikeat toiveensa kirjoittaa

Ja vihon sitten polttaa.

Se ottaa yhen paukun viellä, vaikkei mieli tee

Niin sen olo muka paranee.

Se tumppaa tupakkansa kämmeneen,

Ettei koskaan unohtaisi,

Miten tää koskee

Elämä opetti en tekis mitään nyt toisin

Mikään ei mua hallitse kunnes mä kiellän sen itse.

Ai mikä tulevaisuus?

Where can you go when the world don't treat you right?

"The answer is home

That's the best place you can find"

Hyviä asioita tässä päivässä on oma koti, suuri vaaleanpunainen muki täynnä mansikkateetä, pikkusiskon hymy, musiikki, ystävä jolle voi puhua mistä vain, paranevat haavat, motivaatio, päätökset joista aion pitää kiinni, uudet tuttavuudet, aamutossut, tupakka ja kissan kehräys. 

Onnellinen pikku-Monica. 67 päivän päästä tän kuvan ottamisesta on kulunut 14 vuotta. Hassua miten nopeesti aika juoksee. 

Sätkynukkehuorat!

"Jos ihminen on kaiken mitta

niin ehkä asteikolla

jolla arvioidaan vaan

tuhoa ja kuolemaa"

Joskus mua vituttaa olla tällainen. Ja mitä mä tarkoitan kun sanon tällainen? En mä edes tiedä. Tämä mitä mä nyt olen. Jotain mitä en ole koskaan ollut enkä tule koskaan olemaankaan. Nykyään mä olen rauhoittunut vähän. Tiedän ettei sitä moni usko, mutta oikeasti, tekee ihmeitä kun esim lopettaa ryyppäämisen ja muuttaa pois kotoa paikkaan jossa vain ei voi riehua. Tää on parempi paikka kuin lastenkoti, mutta samalla pahempi. Parempi kuin oma koti, mutta samalla pahempi. Täällä on hassu olla. Mulla on paljon enemmän vapautta kuin himassa tai laitoksessa oli, mutta silti haluaisin sitä enemmän. Ja varmasti saisinkin jos pyytäisin, mutta ei se käy niin. Ennen olin asenneämmä joka vain ilmoitti (jos ilmoitti) milloin tulee takaisin, vai tuleeko ollenkaan. Mä oon hukannut kaiken sen asenteen johonkin, oon rauhoittunut ja hukannut kaiken energian johonkin, joten tottelen talon sääntöjä ja päällisin puolin ainakin käyttäydyn niinkuin kuuluu, luen kokeisiin, vastaan puhelimeen jos olen ulkona, rajoitan tupakointia, juon kahvini ja hymyillen jatkan small talkia. 

Joo-o. Helvetin wanhojentanssit, en viitti vetää keesiä takaisin ennenkun ne on ohi. Houkuttelee kyllä ajatus siitä että tanssisin wanhat keesi päässä, mut ehkä en järkytä sukulaisiani ja muuta yleisöä niin pahasti. Pari viikkoa vielä pitkillä hiuksilla ja sitten voisi kokeilla pinkkiä irokeesiä kun siitä oon haaveillut joskus mutten koskaan jaksanut toteuttaa. 

Best things in life are free. The second best are very expencive

Muistoja, muistoja.. Paluu puolentoistavuoden taakse, tutut kasvot, hidastetut liikkeet, kymmenesosia ja kirjoitusvirheitä. Uusia ihmisiä, kasvottomia kuvia, epäilystä ja hämmennystä. Sekopäisyyttä. sitä tämä kaikki on. Punaisten ja vihreiden karkkien kalastelua irtokarkkipussista. Tai pillereitä purkista.. Hmm, vihreää en ole kokeillutkaan. Kymmenen minuutin ajatustauko ja naurahdus.

Tupakkaa, huulipunaa ja kylmyyttä. Kylmiä käsiä ja lämpimiä sydämiä. 

Seuraan ajatuksiani vielä hetken ja mielessäni nauran itselleni. En jaksa tehdä sitä ääneen koska olen liian väsynyt kaikesta siitä mitä olisi tänään pitänyt tehdä mutta olen jättänyt tekemättä. Mihinköhän se aika on kadonnut kun kaikki oli hyvin? En tiedä. No kukapa tietäisikään. Kellon viisarit tikittää aivan liian voimakkaasti, aivan kuin muistuttaen kaikesta siitä ajasta jota en käytä oikein. 

Where does your mind wander when nobody is watching?

Huomenna olen taas joku muu eikä teillä ole mitään käsitystä siitä kuka olen oikeasti. Mutta vaikka kasvot eivät hymyile, kasvoilla on hymy. Se on tärkeintä, kukaan ei huomaa. Vähän toisenlaisia punaisia karkkeja naamaan ja silmät kiinni. Hymy on.

Home is where the coffee is

Yhden tunnin koulupäivä, kotiin jo 11 aikoihin. Pannullinen kahvia tippumaan ja kahvimukin kanssa tupakille. Uggit on parhautta 15 asteen pakkasilla ja ne oli kaverina taas kun sain ne pöllittyä toistaiseksi äidiltä. 

Yhden tunnin takia ei jaksanut turhan paljoa panostaa vaan keskityin mielummin aamulla juomaan kahvin rauhassa. Siitä syystä koulussa olinkin ilman pidennyksiä kun ne häiritsee yllättävän paljon noilla pakkasilla. Ne perkeleet jäätyy naamaan kiinni jo siinä kun kävelee himasta bussipysäkille.

Ulkonäköön liittyviä asioita mulla on enemmänkin mielessä tänään. Kyllästyin olemaan naama täynnä rautaan joten kolme rakasta sai äsken lähtöpassit. Voi olla että tuo ylläoleva kuva jää viimeiseksi jossa mulla näkyy labret, medusa ja septum. Kulmankin otan pois jos alkaa näyttää siltä että se olisi kasvamassa ulos. Elämä helpottui kyllä huomattavasti. Huulikorut ei kolise ja jää hampaisiin kiinni jatkuvasti, ja nenä ei enää kutia kun siinä edessä ei roiku turhaa "sonnirengasta" kuten pari mun kaveria ja äiti sitä tykkää kutsua. Kielikorun saatan kyllä hankkia vaikka muuten lävistykset väheneekin. 

Asiasta tulevaisuuteen..... Mitä, Monica ajattelee tulevaisuuttaan. Tää on uus juttu. Anygays, kävin joululahjarahoilla ostelemassa hiukan kaikkee jännää tulevaa kämppää varten ja tuollaista tavaraa tarttui mukaan. Siinä on viltti, perus pyyheliinoja, täydellisin kello keittiöön minkä oon ikinä nähnyt, ja iittalan lautasia. Helvetti meinas itku tulla kun laskin paljonko jo pelkät lautaset maksaa. Tästä lähtien taitaakin mennä kaikki ylimääräinen raha siihen että käyn ostamassa astioita.. Noiden lisäksi multa löytyy valmiina uutta kotia varten jo kahvinkeitin, huonekaluja, lakanoita jne. Seriously, mä pärjäisin helvetin hyvin pelkällä kahvinkeittimellä ja sängyllä, mutta ehkä on fiksumpaa ottaa se järki käteen ja oikeesti ostaa tärkeitä asioita ennenkun hankin sen kämpän. Pitäkää peukut pystyssä että pääsen muuttamaan jo parin kuukauden päästä! 

I know the pain inside just look into my eyes

Oon nähny tän sairaan maailman kauneuden

Ihmisen mielen vankilan ja vapauden

Kaiken draaman, murrettui selkärankoi

Petetty naama, kaappi täynnä luurankoi

Ongelmii rankkoi, viillettyi käsivarsii

Ja haavoi, joit ei voi enää yhtee parsii

Oon kans nähny kääntöpuolen

Miten pieni ihminen ylittää korkeimmankin vuoren

Ja pahimmankin huolen ja pahimmankin vuoden

Miten kaikki paska järjestyy huomen

Ja se mieles osataan uskoo parempaa

Pienist ilon palasist uskoo rakentaa

Mulla on nykyään hassu olo kun koitan ottaa kuvia itsestäni. Tai ei silloin itse kuvatessa, vaan oikeastaan jälkeenpäin vasta, kun katson niitä kuvia. En näytä yhtään itseltäni. Oon hukannut itseni jonnekin kaiken tän meikin, raudan ja hiusten alle. Ei tuo ole minä noissa kuvissa. Se on joku joka yrittää olla jotain mitä ei ole. 

"She's lost between who she is and who she wants to be"

En oo koskaan ennen tuntenut ton lauseen kuvaavan mua näin hyvin kuin nyt. En mä edes tiedä mitä haluaisin olla, siksi en voi olla sitä. Tosin en tiedä edes millainen olen. Tiedän vain että olen katoamassa. Kuulostaapas dramaattiselta, ei en mä katoa. Musta vain tuntuu siltä. Ote itsestäni lipsuu koko ajan, ja kohta mua ei oo enää ollenkaan ja oon vain ulkokuori siitä mitä olin joskus. Mitä se ikinä olikaan.

Haluan vaan sen aidon hymyn takaisin. Liikaa pyydetty?